Z -Peilitön Tulevaisuus

Share |

Torstai 10.9.2020 klo 21.38


Ensimmäiset Z bajonetilla varustetut objektiivini olivat Nikkor Z 35 f/1.8 S ja Nikkor Z 50 f/1.8 S

andy_yyyyyyyyyyyyyyyy.jpg

Lonton Brixtonissa syntynyt ja kasvanut ystäväni Andy Bonnor otti minuun yhteyttä viime toukokuussa ja kysyi olisiko minulla aikaa kuvata hänelle muutama promokuva hänen uuden  Drop That!-singlensä julkaisua varten. Aina valmis, sanoi partiolainen! Andy kertoi, että siitä on jo aikaa kun hän julkaisi viimeisen albuminsa. "Musiikkini on täynnä svengiä ja ääntä! Tämä uusi single merkitsee toista tärkeää vaihetta urallani. Sen teema on jopa hiukan kiistanalainen. Peittelemättömät sanat ja tietysti tyrmäävä soundi. Sanat ovat rap-lyriikkaa. Juuri niin. Minä en ole niiden takana vaan  Voodoo Orchestran 'Lil Smiley USA:sta. Kyseessä on siis US/EU yhteistyö".

AndyA on laulava yhden miehen bändi työkaluinaan rummut, mikrofoni ja läppäri. Andy kuvaa itseään taiteilijana, joka haluaa jatkuvasti rikkoa rajoja suhteessa siihen mitä on mahdollista tehdä rummuilla ja nykyteknologialla. Hän haluaa haastaa ja muuttaa ihmisten mielipiteitä - ei vain musiikilla vaan myös koko imagollaan. Kurkistapa Andyn sivuille: http://www.inyourdreams.fi/

Käytin yllä olevaan Andyn studiossa otettuun kuvaan Nikkor Z 50 f/1.8 S-objektiivia (f/1.8,1/30. -1 valotuksen kompensaatio, ISO 100, käsivaralta). Objektiivi toistaa kauniisti ja kuvat ovat erittäin teräviä reunasta reunaan. Z-bajonetissa on ideaa!

laivauuuuuuuuuuuuuuu.jpg

Ennen Nikon Z6:sta tein melkein ainoastaan musta-valkeita kuvia. Mv-kuvassa on jotain erikoisen hienoa ja tein niitä jo filmiaikaan. Aiemmin käyttämieni Fujien kenno toimi hyvin mv-kuvia tehdessä koska Fujin digikameroiden kohina oli mv-tulosteessa hyvin filmin raetta muistuttava. Fuji-kameroiden värien kanssa en tullut koskaan sinuiksi.

Otin yllä olevan kuvan Z6:lla ja Nikkor Z 35 f/1.8 S-objektiivilla nykyisen kotikaupunkini Mikkelin satamassa (f2.8, 1/100, ISO 100). Tämä opiska ei jotenkin heti tunnu toistoltaan yhtä upealta kuin Nikkor Z 50 f/1.8 S, mutta terävä se on jälleen reunasta reunaan. Ehkä ns. bokeh täydellä aukolla ei ole 50-millisen veroinen. Tiedä häntä. Tähän  mv-kuvaan tämän 35-millisen luonne näyttää riittävän. Ja millä asenteella! Jopa Z6:sen "mv-rae" miellyttää silmää. Z-bajonetti!

Kun se päivä koitti, jolloin  saimme NIKKOR Z 24-70 f/2.8 S-objektiiveja Suomeen, hankin minäkin omani. Olin tietysti lukenut  vaikkapa DXOMARK -sivustolta arvion objektiivista ennen sen ostoa. DXOMARKin loppupäätelmä on: NIKKOR Z 24-70 f/2.8 S on uusi esikuva 24-70-objektiiveille! Katsokaapa tätä:

kiviiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii.jpg

Otin tämän kuvan NIKKOR Z 24-70 f/2.8 S-objektiivin pitkällä päällä ja aukolla f8 (1/400, -1 valotuksen kompensaatio, ISO 100) perheemme lomamatkalla Etelä-Suomessa. Älä hämmästy, jos vaikkapa kännykästä kuvaa suurentamalla huomaat taivaalla kaukaisuudessa mustia pisteitä. Objektiivi ja kenno olivat kyllä puhtaita. Mustat pisteet ovat Kaunissaaren lokkeja. Niitä oli sen verran paljon, etten suoraan sanottuna viitsinyt prikata kuvaa. Jätän sen myöhemmäksi odottamaan kuvan tulostusta. Pieninä pisteinä näkyviä lokkeja voinee myös pitää todisteena objektiivin terävyydestä kuvattaessa 70 mm polttovälillä.Tämä on yleensä minkä tahansa 24-70-objektiivin heikoin kohta. Z-bajonetti rules!

Suomessa on monta Kaunissaari nimistä paikkaa. Aito ja alkuperäinen on Pyhtäällä itäisellä Suomenlahdella. Kotkasta on Kaunissaareen 17 kilometrin merimatka ja sinne kulkee ilmainen lautta.

oooooooooooooo.jpg

Jos tarvitset majoitusta Kaunissaaressa käydessäsi, suosittelen Kaunissaaren vasta matkailukäyttöön remontoitua koulua. Koulu on rakennettu 1902. Suomalaiseen kotiin kuuluu sauna. Mikä sopi Kaunissaaren koulun opettajalle vuonna 1902 sopi enemmän kuin hyvin meille hikisen juhannuksen jälkeisen kesäkuun päivän päätteeksi. 

Käytin tähän lämmintä iltavaloa täynnä olevaan kuvaan NIKKOR Z 24-70 f/2.8 S-objektiivin lyhyttä päätä eli 24 mm aukolla f8. Suljinaika 1/40, -1 valotuksen kompensaatio. Kuvaus käsivaralta. Extra fiini toisto! Ja mitkä värit! Korkeimmin suositetaan!

nikonlogoaaaaaaaaaaaaaaa.jpg

Avainsanat: Simo Väisänen, nikon, nikon z, nikon z6, nikonz7, peilitön, nikon peilitön, nikon peilittömät kamerat, zcreator, nikon zcreator, zcreators, nikon zcreators, suomi, valokuvaus, peilitön tulevaisuus