Mielikuvani - Kamera-lehti 3/2022

Tiistai 23.8.2022 klo 15.30

Kamera-lehden 3/2022 Mielikuvani-sarjassa on artikkeli sirkuskuvistani otsikolla Elämä on yhtä sirkusta. Mukana on valokuvani Sirkus Finlandian vuoden 2018 kiertueelta.Kuvasssa Michelle Musser the Clown. Teksti ja kuva kuvaajasta Juha Laitalainen.

https://kamera-lehti.fi/mielikuvani-simo-vaisanen/

Kameralehti4.jpg

Kameralehti1.jpg

Kameralehti2.jpg

Kameralehti3.jpg

Avainsanat: Kamera-lehti, mielikuvani, Sirkus Finlandia

Ilta sirkuksessa

Maanantai 14.9.2020 klo 18.28

Olen aina ollut sirkuksen suuri ystävä. Kaikki alkoi jo ennen kuin me pikkuveljeni kanssa olimme edes ehtineet aloittaa koulua. Äiti vei meidät ensimmäisen kerran kotikaupunkiimme Kuopioon tulleeseen sirkukseen. Ehdimme vielä siihen aikaan nähdä leijonia, hevosia, koiria ja yhden intialaisen elefantin. Suomessa villieläinten käyttö sirkuksessa on nykyään kielletty. Minusta se on ihan ok. Leijonat kuuluvat Afrikkaan.

Mieleeni on eläimistä huolimatta syöpynyt eräs toinen kuva joka pysyy siellä varmaan ikuisesti. Trapetsinumero on olennainen osa esitystä missä tahansa sirkuksessa. Toisin kuin nykyään, 1960-luvulla ei vielä käytetty turvaverkkoja. Tuona ensimmäisenä iltanani sirkuksessa esiintyi hieman jo ikääntynyt saksalainen pariskunta ja heidän ainoa kaksikymppinen poikansa. Poika lensi ilmassa ja vanhemmat seurasivat häntä tarkkaan huolehtien samalla köysistä joilla kontrolloitiin trapetsitankoja. Yhtäkkiä poika ei saanutkaan hänelle suunnatusta tangosta kiinni ja mätkähti melkein pää edellä areenan sahanpuruun. Äitiparka juoksi huutaen poikansa luo ja alkoi hellästi silittää hänen selkäänsä. Pian kuului ambulanssin ääni. Ensihoitajat tekivät tarvittavat toimet ja  ambulanssi suuntasi kohti sairaalaa pojan vanhemmat mukanaan. Heti tämän jälkeen sirkuksen orkesteri aloitti soiton kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sirkustirehtööri kuulutti seuravaavan numeron. Show must go on! 

Ilta sirkuksessa-sarja - klikkaa tästä: Ilta sirkuksessa

The Pictorial Mag No. 96 julkaisi ison artikkelin The Show Must Go On sirkuskuvistani sekä myös haastatteluni. Ne löytyvät täältä: The Show Must Go On

mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm.jpg

Avainsanat: sirkus, sirkus caliba, sirkus florentino, sirkus finlandia

Home Sweet Home-sarja

Keskiviikko 13.11.2019 klo 21.32 - Simo Väisänen

Viimein jotain uutta. Lisäsin viimeisimmän valokuvasarjani Home Sweet Home galleriaani.

Meistä kaikista tuntuu, että me tiedämme miltä kiinteistöjen myynti-ilmoitukset ja erityisesti niiden kuvat näyttävät.On tietysti olemassa yhtä paljon erilaisia valokuvaajia kuin on kiinteistönvälittäjiäkin. Useimmissa tapauksissa kuitenkin myynti-ilmoitukset esittelevät meille koteja, jotka on stailattu myyntiä varten ja jotka näyttävät virheettömiltä.

Tämä kuvasarja on Imperiumin Vastaisku. Kuvat Home Sweet Home-sarjassa ovat intiimi näkemys kodista, jossa asuu rakkaus. Se on näkemys kodista, jossa luodaan muistoja ja kodista, joka on olemassa perhettä ja ystäviä varten. Tälläisessa kodissa ei nauru lakkaa koskaan. Se on tavallisten ihmisten koti. Ja se ei ole varmasti myytävänä.

Home Sweet Home Series - klikkaa tästä:  Home Sweet Home

L1080866dngcol1olohuone.jpg

Avainsanat: home sweet home, home, Finland, art photography, kot, taidevalokuvaus, Suomi, leica, leicakuvaus. leica q, leica photography

Ilta sirkuksessa

Torstai 27.11.2014 klo 9.41

Sirkus Florentino kiertueella Mikkelissä 10. kesäkuuta 2014.

_dsf0914bw1a.jpg

Lue lisää »

Avainsanat: ilta sirkuksessa, night at the circus, sirkus, circus, Circus Florentino, Finland, photo essay, suomi, photoessee, valokuvaessee